tiistaina

RAPEAKUORISIN LEIPÄ IKINÄ!

Se lähti pitkäaikaisesta haaveesta päästä Chef&Sommelieriin syömään.
No mä pääsin. Ja niin tuli Sasu Laukkosen rosmariinileipä ja niin oli allekirjoittanut myyty. Taivas. Ei sanaakaan valittamista, päinvastoin, eikä tällänen ryövärintytärkään tuntenut itseään alempiarvoiseksi, vaikkei tiedetty mistään mitään ja paidassa oli reikä!

Leivästä humaltuneena (jota saatiin vielä kokonainen yks kappale kotiinkin vietäväksi) päätin starttaa hyvinkin pienimuotoisen leipäprojektin; kolme leipää alkaen helposta, kiihtyen keskivaikeaan ja lopulta meinaan onnistua juurella ilman hiivaa.

Ekana siis
MAAILMAN HELPOIN, VAIVATTOMIN JA RAPEAKUORISIN LEIPÄ IKINÄ:
( 1 kpl )


( vähän littana, eikä se kaupungin kaunein ehkä, mut maukkain! ette näe, mutta kivat ilmakuplat sisällä myös! )

7.5 dl hiivaleipäjauhoja
2 tl suolaa
0.5 tl kuivahiivaa
( rosmariinia tai muuta hyvää (kuiva)yrttiä about 2 tl )
2.75 dl vettä

Sekoita isossa kulhossa jauhot, suola, yrtit jos käytät ja hiiva. Lisää vesi ja sekoita sen verran, että saat epämääräisen pallon aikaseksi.
Peitä kulho kelmulla ja jätä huoneenlämpöön vaikka (tässä omassa tilanteessa) 16 tunniksi. Yön yli, niin aamulla saa tuoretta leipää! Ja mielellään vedottomaan tilaan. Vaikka mikroon.

Kaiva esiin pata, jossa on kansi. Laita uuni kuumenemaan 225-asteeseen. Sillävälin kippaa epämääräiseksi paisunut taikina kunnolla jauhotetulle pöydälle ja vähän voit tuuppia reunoilta sitä pyöreään muotoon. Peitä taas kelmulla.
Kun uuni on 225-asteessa, työnnä pata kansineen kuumenemaan puoleksi tunniksi.
Puolen tunnin päästä ota pata ulos, kippaa taikinapallo sisään, sulje kansi ja paista 30 minuuttia. Ota kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.
Kun sormet kestää, kumoa leipä padasta ja jätä ritilälle jäähtymään.

Voin kanssa, muuta ei vaadi. Tai tietty rasvaista juustoa. Juusto on hyvää.



6 kommenttia:

  1. Pataleipä :)

    Mä oon aina ajatellut että joskus pitää kokeilla niitä ruukkusämpylöitä mutta en ole saanut aikaiseksi. Tää on yhtä hauska!

    VastaaPoista
  2. Leivo! Tää oli oikeesti niin maailman vaivattomin tie, maailman hyvimpään perus vehnäleipään. Italiasta kotoisin oleva kaveri veti just äsken melkein puolikkaan kerralla ja kehui ihan hullusti!
    Kaiken lisäks mä luulen, ettei tää voi mitenkään epäonnistua!

    VastaaPoista
  3. Joo pakko tätä on kokeilla. Niin monessa blogissa tätä on kehuttu ja vastaava resepti on ollut odottamassa monta kuukautta että kyllä kai tässä on nyt lähdettävä patakauppaan :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä! Ja hei mä luulen, ettet välttämättä edes tarvii pataa. Riittää, että sulla on joku uunin kestävä korkeareunaisen vuoka/ kulho, johon olis kansi. Ja kanneks hm.. voiskohan riittää esim. folio? Toisaalta pata on aina kiva olla olemassa, koska pataruoat nyt sattuu oleen aina niin hyviä.

    VastaaPoista
  5. Jos leipä on hyvää voin ja rasvaisen juuston kera, onko se hyvää?

    VastaaPoista
  6. Hellu Karhunen, joo kyllä.
    Söin tätä leipää myös sellaisenaan ja myös dippasin öljy-balsamico-seokseen, kaikki toimi.
    Voi nyt sattuu olemaan hyvää niinkuin myös juusto..

    VastaaPoista