sunnuntaina

JOGURTTILEIPÄSET

Leipänen, voi pyhä sylvi miten ärsyttävä sana. Vähän niinkun paituli.
Ostin Lidlistä tyhmänä 2% kreikkalaista jogurttia, jostain syystä odottaen että se olis ollut sellasta kiinteetä kamaa. Vaan eipä se ollut. Mutta siitä tuli Valion rahkateeleipien ohjetta löyhästi mukaillen aika hyviä leipiä. Tai niitä leipäsiä.

Tylsän ohjeen bloggaan lähinnä itselleni muistiin, koska maku oli tylsyyden sijaan kaikkea muuta. Siis hyvä. Sellasta muuta.

JOGURTTILEIVÄT:
( 4 kpl )



2 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
( kaurahiutalepussin jämät, aika vähän)
2 tl leivinjauhetta
100g raastettua parmesan-juustoa
0.5 dl voisulaa
3 dl maustamatonta jogurttia/ kreikkalaista sellasta
0.5 tl suolaa
useita pyöräytyksiä SantaMarian Roasted Garlic&Pepper maustemyllystä
(joka on muuten töykeen hyvä mauste!)

Sekoita ensin kulhossa kuivat aineet, johon lisäät sitten voisulan ja jogurtin. Jaa taikina leivinpaperin päälle neljään kekoon ja litistä jauhotetuilla käsillä about sentin paksuisiks, pyöreiksi leiviksi. Pyöräytä vielä sitä samaista hyvää SantaMarian maustetta parit kiekat muotoillujen leipien päälle ja paista 225 asteessa jotakuinkin 15 minuuttia. Ruskeeks toisin sanoen.

Voita. Eikä muuta. Ehkä juustoa. Ja kurkkua. Mut voi riittää! Voi. Ei margariini. Nih.

2 kommenttia:

  1. Luin sun blogia lähestulkoon koko kesän, ja kahlattu on läpi niin piparivohvelit kuin myös naurispuuro. Siis ihan kuningasblogin oot luonut! Pelkäsin jo, että bloggaamiset riitti ja lopetit tän, mutta mahtavaa ettei niin tapahtunutkaan. Keep going!

    VastaaPoista
  2. Hento niiaus ja kiitos.
    Ei tätä oikeen osaa lopettaa, vaikka välillä motivaatio onkin kateissa. Uskon että luvassa on vielä vaikka mitä, koska motivaatio on palannut äänekkäästi takasin.
    Kiitos ihanasta kommentista, noista saa aina lisäpuhtia ihan hullusti.

    VastaaPoista