keskiviikkona

JUUSTOISET POLENTAPANNARIT

Tässon vähän sellanen hävikistä herkuksi -meininki, koska mun polenta on elänyt parhaat päivänsä jo viime vuoden lopulla ja munistakin meni päiväys just.
Aamiaisen/ brunssin sijaan voin ehkä suositella näitä myös esim. keiton kaveriksi normileivän sijaan tai hiilariks jollekkin proteiinille. Sen verran olivat stydei. Mut hyvei.

JUUSTOISET POLENTAPANNARIT:
( about miljoona! )



2.5 dl polentaa
1 dl + 2 rkl jauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
0.5 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
3 dl piimää
2 kananmunaa
2 kourallista juustoraastetta
öljyä, paistamiseen

Kaks kulhoa, toisessa sekasin kuivat ja toisessa munat ja piimä. Nämä sekoita yhteen ja lisää juustoraaste.
Paista miedohkolla lämmöllä öljyssä pannareiks, pidä lämpimänä 100-asteisessa uunissa tarjoiluun asti.
Lisäksi uppiksia tai kevyesti paistettuja kananmunia ja tuoreita hedelmiä. Vaikka.

torstaina

DONITSITYYPPISET PANNARIT

"allting har en ände, men korven den har två, 
pannkakan har ingen, men den är glad ändå"


Vähän enemmän aikaa ottavat, mutta ehdottomasti (vaikka kuus kertaa päivässä) tekemisen arvoiset!! Aina kun tyyppaa onnistuneesti jotain uutta, tulee sellanen joojoo, näistä tuli lempparit! Ja mä teen sen taas. Vähän ihan itkettää, kun niin hyviä olivat.

HIIVALLISET DONITSIPANNARIT:
( n. 12 kpl )
























3g kuivahiivaa
2,5dl maitoa
2rkl sokeria
200g jauhoja
1 kananmuna
rimpautus suolaa
öljyä paistamiseen


Sekoita hiiva ja sokeri lämpimään maitoon ja jätä lämpimään paikkaan 'aktivoituun' about vartiksi.
Sen jälkeen lisää kananmuna, jauhot ja suola ja anna taikinan turvota vielä puoli tuntia. Älä ihmettele, taikinan on normaalia olla paksua.
Paista aika kuumassa, runsaassa öljyssä, reilu rkl/ pannari ja anna talouspaperin imasta valmiista ylimääräset öljyt pois. Pöllytä tomusokerilla, syö kuumana. Tarjoo lisäksi vaikka sokerista ja mansikoista keiteltyä asiaa.


keskiviikkona

PORKKANAKAKKU!

"Some guy invented Vitamin A out of a carrot. 
I'll bet he can't invent a good meal out of one."
Will Rogers, oot väärässä, tervetuloa käymään! 


USKOAKSENI MAAILMAN PARAS PORKKANAKAKKU:





The kakku:

4 kananmunaa
3dl öljyä
5dl sokeria
2tl vaniljauutetta
5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl ruokasoodaa
0.5tl suolaa
2tl kanelia
7.5dl porkkanaraastetta
80g (hassel)pähkinärouhetta

Lämmitä uuni 175℃ ja voitele about 23 x 33 cm vuoka. Vispaa sekaisin kananmunat, öljy, sokeri ja vaniljauute. Sotke sekaan jauhot ja jauheet, suola ja kaneli. Vikaks vielä porkkanaraaste ja pähkinärouhe ja kaada taikina vuokaan. Paista uunissa n. 45min. Hammastikulla tökkiminen kannattaa aloittaa 40 minuutin kohdalla, uuneissa on niin paljon eroja. Anna jäähtyä.


The kuorrute:

100g voita
200g maustamatota tuorejuustoa
paljon / sietokyvyn mukaan tomusokeria
1tl vaniljauutetta

Sähkövispaa kaikki kuorrutuksen aineet yhteen ja kuorruta kakku. Tai ehkä enemmänkin piirakka. Lisäsin tomusokeria silmämääräisesti, mutta aika mielettömän paljon sitä meni, useita desejä. Varmaan neljä ainakin mä uskoisin. Maistele!